|
Arkistolaitoksen uusi strategia |
|
08.03.2010 |
 |
Kansallisarkisto tiedottaa 28.1.2010
Arkistolaitokselle uusi strategia
Arkistolaitos on hyväksynyt vuoteen 2015 ulottuvan strategiansa.
Arkistolaitoksen visiona on olla asiakirjallisen tiedon elinkaaren hallinnan
merkittävin kansallinen asiantuntijaorganisaatio. Arkistolaitos painottaa
entistä voimakkaammin tehtäväänsä tieteellisen tutkimuksen keskeisenä
infrastruktuurina sekä tietopalvelulaitoksena. Tavoitteena on myös ottaa
nopeasti kansainvälistyvä toimintaympäristö huomioon ennen muuta sähköisten
aineistojen hallintaa koskevissa ratkaisuissa.
Strategiakautena arkistolaitoksen toimintaan vaikuttaa eritoten sen vastuulla
olevan paperiasiakirja-aineiston määrän voimakas kasvu. Määrää kasvattaa muun
muassa aluehallinnon uudistus, jonka seurauksena lakkautettavien virastojen
arkistoja siirretään arkistolaitokseen. Kasvava aineistomäärä aiheuttaa tarpeen
arkistotilojen lisärakentamiseen. Rakennussuunnittelussaan arkistolaitos
huomioi erityisesti vuoden 2010 alussa valmistuvan opetusministeriön
selvityksen arkistorakentamisesta ja toiminnan logistisista ja alueellisista
ratkaisuista.
Kasvavien aineistomäärien säilyttämisen ohella strategiakauden
painopistealueisiin kuuluu aineistojen digitointi. Arkistolaitoksen tavoitteena
on digitoida keskeisimmät aineistot ja saada ne mahdollisimman helposti ja
laajasti tutkimuksen käyttöön.
Lopullisesti arkistolaitoksen strategia vahvistetaan juhannukseen 2010 mennessä,
kun selvitysmiesraportissa esitettävien uudistusten toteuttamisesta on sovittu
opetusministeriön kanssa. Toistaiseksi voimassa oleva strategia on luettavissa
osoitteessa http://www.arkisto.fi/fi/strategia/. (( 1. rivillä linkki - koko tekstiin )).
Lisätietoja:
Pääjohtaja Jussi Nuorteva, (09) 228 52 202, 040 592 5131
Sähköposti muotoa
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
|
|
|
Viimeksi päivitetty ( 08.03.2010 )
|