Joensuun maakunta-arkistolta näyttelyjä verkossa
07.01.2011

Joensuun maakunta-arkiston verkkonäyttely Erkki Raappana – kenraali ja erämies esittelee suomalaisen upseerin, perheenisän ja erämiehen elämänvaiheita.

Verkkonäyttely perustuu vuonna 2007 Joensuun maakunta-arkistossa toteutettuun asiakirjanäyttelyyn. Suurin osa näyttelyssä esillä olevista asiakirjoista ja valokuvista on peräisin Erkki ja Sylvia Raappanan perhearkistosta, joka järjestämisensä jälkeen liitettiin vuonna 2009 Joensuun maakunta-arkiston kokoelmiin. Asiakirjat olivat tätä aikaisemmin olleet Erkki Raappanan elämäkerran laatijoiden käytössä. Kyseinen FT Jukka Partasen, FT Juha Pohjosen ja FT Pasi Tuunaisen kirjoittama teos 'E. J. Raappana - Rajan ja sodan kenraali' ilmestyi vuonna 2007.

Vuonna 1875 ruotsiksi ilmestynyt Zacharias Topeliuksen (1818-1898) Maamme kirja lienee yksi suomalaisten eniten lukemista kirjoista. Maamme kirja oli perustana Joensuun maakunta-arkistossa vuonna 2009 toteutetulle asiakirjanäyttelylle.

Maamme kirja -verkkonäyttely esittelee kansallisen perusteoksen kahdeksan keskeisen teeman kautta. Kirja itsessään käsittää kuusi lukua, jotka puolestaan käsittävät yhteensä kaksisataa alalukua. Teoksesta valittiin kahdeksan alalukua näyttelyn teemoiksi, ja samat teemat ovat mukana myös tässä verkkonäyttelyssä. Osaa teemoista on tulkittu selvästi laajemmin kuin mitä Topelius tekstissään on tehnyt. Niinpä esimerkiksi alaluku 'Hallayö' on laajennettu maataloutta hieman laajemmin tarkastelevaksi teemaksi.

Tervetuloa tutustumaan verkkonäyttelyiden antiin!

Viimeksi päivitetty ( 07.01.2011 )
 
< Edellinen   Seuraava >

Kirjautuminen