|
Museovirasto valmistautuu muuttoon, asiakaspalvelun rajoitukset |
|
08.08.2009 |
 |
11.6.2009
Museoviraston kokoelmia valmistellaan muuttoon - asiakaspalvelut suljetaan
muuton ajaksi
Museovirasto saa uudet toimitilat Sturenkatu 2 A:sta ja Kulttuuritalosta
Sturenkatu 4:stä. Suomen aineellista kulttuuriperintöä tallentavat
kansallisesti merkittävät kokoelmat saavat uusissa toimitiloissa
asianmukaiset säilytystilat. Myös tieto- ja kokoelmapalvelut sijoitetaan
asiakkaita nykyistä paremmin palveleviin tiloihin. Uusiin tiloihin muutetaan
kevättalvesta 2011 alkaen. Vuoden 2010 aikana kokoelmat suljetaan
asiakkailta muuton ajaksi.
Muuttavista kokoelmista arkeologiset kokoelmat ovat laajimmat. Museoviraston kuva-arkistossa on noin 3 miljoonaa kuvaa. Museoviraston kirjasto on alan
tieteellinen erikoiskirjasto, jonka kokoelmat ovat laajuudeltaan yli 3000
hm. Muuttavissa arkistoissa on myös kaivaus -, tutkimus- ja
inventointikertomuksia, esineluetteloita ja muita rakennettuun
kulttuuriympäristöön ja arkeologiseen kulttuuriperintöön liittyviä
dokumentteja sekä virka-arkistoon kuuluvaa aineistoa. Tulevaisuudessa yhä
suurempi osa aineistosta voidaan hallita ja tarjota asiakkaiden käyttöön
myös sähköisessä muodossa, ja tietokannat ovat käytettävissä myös muuton
aikana.
Kokoelmien muuton aikaisten käyttörajoitusten alustavat aikataulut:
Museoviraston kirjasto
- kirjaston lainaustoiminta päättyy 1.5.2010
- kirjasto suljettu 1.6.2010 - 30.4.2011
Lisätietoja:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
, p. (09) 4050 9216
Museoviraston kuva-arkisto
- näyttelylainojen myöntäminen rajoitettua 1.6.2009 - 30.6.2011
- kuva-arkisto suljettu 1.5.2010 - 31.7.2011
Lisätietoja:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
, p. (09) 4050 9281
Arkeologinen kokoelma ja keskusarkisto
- näyttelylainojen myöntäminen päättyy 31.5.2010
- arkeologian arkisto suljettu 1.10.2010 - 30.4.2011
- kokoelmien muutto vaiheittain (aikataulu tarkentuu myöhemmin)
Lisätietoja:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
, p. (09) 4050 9271
Rakennushistorian osaston arkisto
- käyttö rajoitettua 1.10.2010 - 30.4.2011
Lisätietoja:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
, p. (09) 4050 9406
Museovirasto
Nervanderinkatu 13, PL 913, 00101 HELSINKI, puh. (09) 40 501, faksi (09)
4050 9300, http://www.nba.fi |
|
|
Viimeksi päivitetty ( 08.08.2009 )
|