| TEHTÄVÄLUOKITTELUN / ASIALUOKITTELUN RATKAISU marraskuun alussa |
| 05.01.2009 | |
|
Kuntien eAMS, tehtäväluokitus, TIKESOS ja muut sähköisen arkistoinnin hankkeet ” Kuntien eAMS etenee, Muistinvirkistystä tehtäväluokituksesta niille, joita se kiinnostaa ”, tuore artikkeli Faili-lehdessä 3 / 2008, ilmestyi marraskuun alussa. Artikkelin on kirjoittanut Jaana Pohjonen, Kansallisarkiston projektipäällikkö. Tässä joitakin suoria lainauksia viimeisimmästä tiedosta näissä asioissa ” Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäväluokituksessa odotetaan STM:n asettaman TIKESOS –hankkeen työn tuloksia vuoden 2009 aikana. … myös valtionhallinnon organisaatiot… Tällä tavalla edistyen saatamme vielä päästä julkishallinnon yhteiseen tehtäväluokitukseen ja se olisi hyvä asia. Koko tehtäväluokitus saadaan versiovaiheeseen vuoden 2008 loppuun mennessä, jonka jälkeen se julkaistaaan sekä KuntaIT –portaalissa että muilla tiedotuskanavilla. eAMS on sähköisen tiedonohjauksen väline, joka toimii metatietojen lähteenä paitsi asiankäsittelyjärjestelmille jatkossa myös muille hallinnossa käytettäville tietojärjestelmille. Tehtäväluokituksen lisäksi myös eAMS –mallia ollaan saattamassa yhtenäiseen muotoon. eAMS –mallin osalta pätee sama TIKESOS –työn odotusvaihe kuin tehtäväluokitukseenkin. eAMS –mallin käyttöönottamiseen liittyvä ohjeistus tehdään myös Kansallisarkistossa. Kuntien eAMS –projekti päättyy maaliskuun lopussa 2009. Siihen mennessä on tehtävä vielä hyvin paljon työtä. Koska Kansallisarkistossa ei tunneta riittävän hyvin kunnallisten organisaatioiden työnkulkuja, tarvitsemme edelleen yhteistyötä työnkulun kuvausten ja niihin liittyvien metatietojen saamiseksi KuntaIT –portaaliin. ……..työnkulun kuvaukset ovat enemmän tai vähemmän työkulun nykytilan kuvauksia ja siihen että ne vastaisivat hyvin työnkulkua sähköisessä toimintaympäristössä, on vielä matkaa. Siihenkin kyllä vielä jatkokehittämistyön tuloksena päästään. Se mitä tässä yritän sanoa, kuuluu lyhykäisyydessään : tarvitsemme edelleen panostanne yhteisen tehtäväluokituksen ja eAMS:n valmiiksi saattamisessa. ” |
|
| Viimeksi päivitetty ( 08.02.2009 ) |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
